Banduristien trio Oriana (Ternopil)

Banduristien trio Oriana (Ternopil)
Katsele valokuviaKuuntele audioKatsele videota

Banduristien trio Oriana on yli viisitoista vuotta vanha ammattilaiskokoonpano. Taiteellisen toimintansa aikana siitä on tullut Ukrainan tunnetuin bandurayhtye. Yhtyeen suosion takana on kolme lahjakasta ja taitavaa muusikkoa, joilla kaikilla on voimakas ja kaunis lauluääni: Natalija Hotsyk (sopraano), Iryna Hubjak (mezzosopraano) ja Julija Rudnytska (altto).

Trion konserttiohjelmisto on hyvin monipuolinen. Se kattaa laajan kirjon lajeja ja tyylejä kansanmusiikista klassiseen ja hengelliseen musiikkiin, maailmanlaajuisesti tunnettujen säveltäjien ja nykyisten musiikintekijöiden teoksista jazziin. Trio esittää konserttiohjelmissaan niin instrumentaaliteoksia kuin banduralla säestettyjä vokaaliteoksia, mutta konserteissa kuullaan myös lauluja a cappella -esityksinä. Kuulija saa nauttia sekä trion erinomaisista yhteisesityksistä että muusikoiden soolo- ja duettoesityksistä. Yhtyeen jäsenet etsivät innokkaasti uusia, mielenkiintoisia teoksia laajentaakseen trion ohjelmistoa. Suurin osa teoksista kuullaan trion muusikoiden omina sovituksina.
Sen lisäksi, että banduristitrio Oriana konsertoi Ukrainassa, se on odotettu ja arvostettu vieras myös ulkomailla ja on useasti edustanut Ukrainaa kansainvälisillä musiikkifestivaaleilla ja kilpailuissa. Puola, Ranska, Italia, Saksa, Tsekki, Ruotsi – siinä joitakin esimerkkejä maista, joissa trio Oriana on ollut konserttikiertueilla.

Ollessaan ensimmäisellä konserttikiertueellaan Suomessa marraskuussa 2018 banduristitrio Orianan jäsenet tutustuivat suomalaiseen kansansoittimeen kanteleeseen. He innostuivat siitä heti, eikä suotta - ovathan niin bandura kuin kantele ikonisia soittimia ja Ukrainan ja Suomen kansojen omintakeisia musiikillisia symboleita, jotka sisältävät valtavan määrän kulttuurista ja henkistä perintöä. Suomessa trio Orianan tytöt huomasivat, miten suurella kunnioituksella suomalaiset suhtautuvat kansansoittimeensa kanteleeseen. He tajusivat heti, että samat tunteet kohdistuvat banduraankin. Ajatus trion musiikkiteosten soittamisesta samanaikaisesti banduralla ja kanteleella tuntui kovin houkuttelevalta. Tulos oli uskomattoman innostava: kantele ja bandura soivat erinomaisesti yhdessä täydentäen ja rikastuttaen toisiaan. Banduristitrio Oriana puolestaan on ylpeä siitä, että se on Ukrainassa ensimmäinen tunnettu yhtye, joka on yhdistänyt ukrainalaisen banduran ja suomalaisen kanteleen. Toivomme kovasti, että suomalaiset kuulijat sekä arvostavat itse ajatusta liittää nämä kaksi soitinta samaan konserttiin että saavat nautinnollisen musiikillisen kokemuksen uudesta konserttiohjelmasta, joka sattuvasti onkin nimeltään ”BANDURA JA KANTELE - YLIVOIMAINEN LIITTO”. Konserttiohjelma on kuultavissa Suomessa syys-lokakuussa 2022.
 


Bandura on perinteinen ukrainalainen kansansoitin, joka on tunnettu jo muutamia satoja vuosia. Konserttibandurassa on 61 kieltä. Tämän sylissä näppäilemällä soitettavan Ukrainan kansallissoittimen ääni on uudelle kuulijalle jotakin yllättävää cembalon, harpun ja kitaran väliltä. Mitä luultavimmin bandura on suomalaisen kanteleen sukulaissoitin.